Ah… kesäilta, sytytysnesteen vieno tuoksu, savut silmissä, grilliruoat marinadissa, kaverit ja hyvät viinit. Siitä on aito grillihetki tehty. Grillaus on monelle pyhää puuhaa ja jokaisella on oma näkemyksensä oikeanlaisesta grillistä ja sytytysmenetelmästä. Makuja on monia, mutta niin on grilliruokiakin. Grillasitpa sitten kasviksia, meren antimia tai lihaa kuin lihaa, grillin vahvat aromit antavat oman uniikin makunsa ruokaan. Ja se onkin tärkein elementti viinejä valitessa, sillä juuri tuo grillin maku asettaa viinille omat vaatimuksensa. Mitä tahansa se nimittäin ei voi olla.

Grilliviineiksi sopivat runsaan hedelmäiset viinit, ja jopa pieni makeus viinissä saattaa usein lisätä harmoniaa grilliruokien paahteisten makujen kanssa. Grilliviiniä on myös mukava nauttia ihan grilliä sytyttäessäkin, joten grilliviinin on oltava myös herkullinen sellaisenaan nautittuna, erinomaisena seurustelujuomana.

Monesti ajatellaan, että grilliviiniksi sopii vain punaviini, mutta se on puppua! Aivan yhtä loistavasti sopii myös valkoviini, joista ihan ehdoton ykkönen on Ironstone Chardonnay.

Mutta kyllä se punaviini vaan on niin nannaa sen rapsakaksi paahtuneen lihan kanssa. Ehdottoman parhaimpia valintoja ovat Atlantico, Casa Charlize Cuvee Forte, Chakana Nuna Vineyard Cabernet Franc, Footmark Smooth Red, Ironstone Zinfandel ja Matsu El Picaro.

Ironstone Chardonnay

Ironstone Chardonnay

Ironstone Chardonnay on monipuolinen ruokaviini, joka hoitaa suvereenisti grilliruokien kyytipojan virkaa. Pihvien ja ribsien lisäksi tämä Chardonnay-rypäleestä tehty viini on todella taitava kaveri vaaleiden lihojen ja meren herkkujen kanssa. Grillaa vaikka kanaa tai jättikatkarapuja!

Maultaan se on kuiva, hapokas, keltaluumuinen, raparperinen, klementiininen, aprikoosinen kevyen pippurinen ja tamminen. Nam!

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Atlantico

Kaverille kanssa! Mehevä ja hilloinen Atlântico on pakattu kevyeen muovipulloon kätevässä litran koossa, josta riittää koko grilliporukalle. Erinomainen kyytipoika kanaruokien, porsaanlihan, grilliruokien ja tietysti makkararuokien kylkeen. Kokeile myös pasta-annosten tai pehmeiden juustojen kanssa!

Maultaan Atlântico on täyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, luumuinen, kypsän karpaloinen, kaakaoinen ja mokkainen.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

atlantico
Casa Charlize Cuvee Forte

Casa Charlize Cuvee Forte

Lasillinen Italian-ikävään… vai sittenkin grillin tirinään? Samettisen pehmeä Casa Charlize Cuvee Forte on helposti kulauteltava, mutta myös niin runsas, että sitä voisi lähes pureskella! Runsas ei säikähdä runsasta, joten tämä viini luovii helposti grilliruoan, juustotarjottimen tai vaikka lampaanlihan seurassa. Italialaisena sille sopivat tietysti myös pitsat kuin pitsat sekä ihanan juustoiset, tomaattiset ja kermaiset pastaruoat.

Maultaan se on täyteläinen, tanniininen, tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen ja marjainen.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Chakana Nuna Vineyard Cabernet Franc

Lihojen ja juustojen kumppaniksi suosittelemme ehdottomasti myös Chakana Nuna Vineyard Cabernet Francia, joka on kotoisin Argentiinan suurimmalta sertifioidulta luomutilalta. Muinaisella quechuan kielellä Nuna tarkoittaa sielua, ja sielukas tämä viini onkin! Sillä on myös sertifikaatti poikineen, sillä biodynaaminen viini on pakattu kevytlasipulloon, se sopii vegaaneille ja on tuotettu reilun kaupan periaatteilla.

Maultaan se on täyteläinen, tanniininen, hapankirsikkainen, kypsän karhunvatukkainen, kevyen rosmariininen, hennon kaakaoinen, kevyen tallinen ja tamminen.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

chakana cabernet franc
Smooth Red

Footmark Smooth Red

Onko sinunkin suosikkisi aina yhtä ihastuttava Footmark Smooth Red? Moneen makuun taipuva huolettoman pehmeä viini on kotoisin Etelä-Afrikasta, ja se käy yhtä hyvin seurustelujuomaksi kuin ruokapöytään. Ja se sopii myös vegaaneille, joten yhden viinin taktiikkaa etsivä on löytänyt etsimänsä. Hurraa!

Maultaan Footmark Smooth Red on ihanan täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, metsämarjainen ja mausteinen.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Ironstone Old Vine Zinfandel

No nyt! Saammeko esitellä: täysiverinen lihaviini, joka fleksaa hyvin mielellään myös vegetuotteiden puolelle. Ironstone Old Vine Zinfandelia luonnehtii täyteläisen grilliviinin eleganssi ja sopusuhtaisuus. Ruokapöydän antimet ovat tämän täyteläisen viinin ominta tonttia, mutta sitä sopii maistella myös ihan sellaisenaan. Loistava myös juustojen kyljessä!

Maultaan se on täyteläinen, keskitanniininen, herukkainen, vadelmahilloinen, luumuinen, vaniljainen ja mausteinen.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

ironstone old vine zinfandel
Matsu Picaro

Matsu El Picaro

Haussa mahtava grilliviini, joka on myös seurustelujuoma? Onnistuu! Sosiaalinen Matsu El Picaro on matalan kynnyksen monitoimiviini, jolla on hihassaan niin grillin kuin seurustelun valttikortit. Mutkaton Matsu El Picaro on nuorimmainen viinisarjassa, jossa etiketin viininviljelijän ikä kuvaa viinin kypsytystä ja kehittyneisyyttä.

Keskitäyteläinen ja keskitanniininen Matsu El Picaro on maultaan kirsikkainen, karhunvatukkainen, metsämansikkainen, vadelmainen ja kanelinen.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Tutustu myös muihin grilliviinisuosikkeihin tästä!