Aamun valjettua sumuisesta metsästä kuuluu koirien haukuntaa. Oksat naksahtelevat askelten alla. Puiden takana vilahtaa oransseihin liiveihin pukeutuneita hahmoja. Oranssi tai oranssinpunainen on metsästysasetuksen vaatima huomioväri hirvenmetsästyksessä. Myös lintujen metsästäjille on annettu suositus käyttää huomioväristä pipoa tai muuta asustetta. Jännitys tiivistyy! Metsästysporukka on koolla. Jos metsästysonni on ollut myötä, kauden loputtua metsästäjät, perhe ja maanomistajat kokoontuvat hirvipeijaisiin hirvenlihakeiton äärelle.

Suomessa riistaa on tarjolla riista-aikana, mutta aarteita ruokapöytään löytyy myös pakastimien kätköistä ympäri vuoden. Se on lähiruokaa parhaimmillaan! Hirvenfilee tai hirvipaisti on monelle se ainoa oikea riistaruoka, mutta yhtä lailla tiedämme, että monien mielestä poronkäristyksen ja voilla kuohkeaksi viimeistellyn perunamuussin yhdistelmää ei voita mikään.

Samoista metsistä löytyvät herkulliset lisukkeet riista-aterioille – sienet ja marjat. Sienet eri muodoissaan ovat suosittuja tarjottavia riistan kanssa ja helppoja valmistaa. Eikä poronkäristysannos ole täydellinen ilman puolukkasurvosta. Kun maltat odottaa hetken, puolukan maku on parhaimmillaan – parin pakkasyön jälkeen! Hirvenlihan vahvan maun kanssa sopivat hienosti juurekset ja yrtit.

Riistan makua voi täydentää makeilla marjahyytelöillä. Riistaruoat ovat maultaan voimakkaita ja niiden kanssa sopivat voimakkaat punaviinit. Makukokonaisuus täydentyy metsäisten makujen ja toisaalta lisukkeiden kanssa yhteensopivilla, täyteläisillä punaviineillä.

pacto

Espanjalainen El Pacto 2016

on vivahteikas, tumman kirsikkainen ja mausteinen  punaviini, joka on loistava valinta poronlihalle. Nimensä mukaisesti se muodostaa täydellisen liiton pororuokien kanssa. Kokeile tämän viinin kanssa esimerkiksi poronfileetä.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Ironstone Old Vine Zinfandel

on mehevä, kypsän hedelmäinen punaviini, joka sopii tummien liharuokien ja riistan seuraan. Meheviä ja hilloisia punaviinejä yhdistää kypsä marjaisuus ja hilloinen paksuus. Voit löytää tästä viinistä kirsikka- tai metsämarjahilloisia ja tumman luumuisia aromeja.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

ironstone zinfandel 75cl
Merino 75cl

Portugalilainen Merino Organic

on täyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, kypsän karhunvatukkainen, kevyen vadelmainen, hennon herukkainen, mausteinen, paahteinen riistalle sopiva viini – onpa ruokana sitten pata tai paisti. Sen rypäleet on poimittu käsin

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Baron de Ley Gran Reserva

Kun haluat tarjota herkullisten riistaruokien kanssa elegantin viinin, valintasi on täyteläinen punaviiniklassikko Baron de Ley Gran Reserva. Se on täyteläinen, vivahteikas ja kehittynyt viini. Myös tämä viini muodostaa täydellisen makuparin poronfileen kanssa. 

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

baron de Ley 75cl
Châteauneuf-du-Pape Domaine du Vieux Lazaret Rouge

Châteauneuf-du-Pape Domaine du Vieux Lazaret Rouge

Tyylikäs valinta on ranskalainen klassikkoviini Châteauneuf-du-Pape Domaine du Vieux Lazaret Rouge, joka täydentää sekä tumman että vaalean lihan makua. Runsaat ja aromikkaat viinit ovat hyvä valinta, kun katat pöytään riistaruokia.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Riistaruoalle sopivissa viineissä on valinnanvaraa. Maistele, kokeile ja löydä omat suosikkisi!