Nyt niitä rapuja taas saa. Rapujuhlat kuuluvat monella kesän kohokohtiin, ja meren herkkujen kanssa toimivat parahultaisesti raikkaat valkoviinit. Saisiko olla lasillinen trendikästä Rieslingiä, vai maistuisiko ryhdikäs ja raikas Chardonnay?

Rapujuhlat ovat jokavuotinen perinne, johon kuuluu yhdessäolo, taitolaji nimeltä rapujen syöminen ja tietysti hyvät viinit rapujen kanssa. Ravustuskausi avataan heinäkuun loppupuolella, ja se kestää lokakuun loppuun saakka. Ravustamista varten täytyy tietysti lupien ja maksujen olla kunnossa, ja rapulajien tunnistuksen onnistua. Mutta ei hätää: rapuja saa onneksi myös kalatiskiltä ja jopa pakasteena, jos omat ravustustaidot ovat vähän niin ja näin.

Rapujen syöminen voi olla ensikertalaiselle varsin jännittävä kokemus, mutta ei mitään hätää. Kaiken avain on erityinen rapuveitsi, jolla ravut saadaan pois kuorestaan. Käsittely aloitetaan saksista, ja sitä jatketaan keskiruumiin kuoren alta löytyvään rapuvoihin ja pyrstöstä saatavaan lihaan. Aikamoinen työsarka, mutta lopputulos palkitsee. Ja urakan välissä sopii tietenkin jo maistella lasillista illan ruokajuomaa.

Mitäs niiden rapujen kanssa sitten tarjottaisiin? Tarttuuko mertaan tällä kertaa trendikkäitä Rieslingejä, vai oletko kenties Chardonnayn ystäviä? Suosittelemme kokeilemaan ainakin näitä erinomaisia ehdokkaita.

Tilaa rapuviinit!

Tilaaminen on helppoa. Klikkaamalla ”Siirry tilaukseen” pääset Alkon verkkokauppaan, jossa nämä viinit ovat haettuina valmiiksi. Voit siirtää haluamasi viinit ostoskoriin ja valita toimituksen haluamaasi myymälään. Tilauksesta vastaa Alko ja tilaus on lisämaksuton.

rapu ja Brocard chablis sante clare

Brocard Chablis Sainte Claire Organic

Kalaviiniksi tituleerattu Brocard Chablis Sainte Claire Organic ilmoittautuu palvelukseen! Äyriäiset, simpukat, kuha, ahven, sushi… ne kaikki ovat tämän Chardonnayn erikoisalaa. Se on raikas ja ryhdikäs luomuviini, joka käy myös vegaaneille.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Barth Riesling Fructus

Rieslingien kavalkadin aloittaa ensimmäinen komea ehdokas Barth Riesling Fructus, joka on meren makujen hyvä ystävä. Avoimen hedelmäinen, mehukas ja suun täyttävä luomuviini on perinteiseen tapaan puolimakea. Tämä monipuolinen Riesling käy tarvittaessa myös esimerkiksi juustoille ja suolaista sisältäville salaateille. Sen rypäleet on tuotettu biodynaamisesti.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Barth Riesling ja rapu
Wolfberger

Wolfberger Riesling

Nyt olisi kuivaa Rieslingiä tarjolla! Wolfberger Riesling on todella monipuolinen ruokaviini Ranskan Alsacesta. Tässä viinissä on raikasta hapokkuutta ja lempeää hedelmäisyyttä. Usein Rieslingit ovat hiukan makeita, mutta tässä viinissä sokeria on vähän, vain neljä grammaa litraa kohden.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Wolfberger W3

Vai maistuisiko sittenkin sellainen Riesling, jota on vielä täydennetty kahdella muulla rypäleellä? Mehukas viini on herkullisen hapokas ja sopii erittäin hyvin kalaruoille, äyriäisille, rapupöytään ja miksei seurustelujuomaksikin. Riesling tuo viiniin pirteyden ja raikkauden, Muscat lisää siihen hedelmäistä aromaattisuutta ja Pinot Gris viimeistelee sen täyteläisyydellä ja runsaudella.

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Wolfberger W3