Ranskalaisen sipulikeiton synnyn historia on hämmästyttävän värikäs keiton yksinkertaisuuteen nähden, saatikka siihen yhdistettävän viinin. Viitteitä löytyy Rooman historiasta ja 1700-luvun Louis XV:n valtakaudelta. Mutta sipulikeitto kuten sen nyt tunnemme, eli juustolla ja leivällä tarjoiltava versio, sai varmistetusti alkunsa Les Hallesissa Pariisissa.

Les Halles toimi 1970-luvulle saakka kaiken kattavana tori- ja markkinapaikkana. 1800-luvulla köyhät torikauppiaat tapasivat kokata myymättä jääneistä sipuleistaan sipulikeittoa kylmää viimaa torjumaan. 1900-luvulla alueen ravintolat ryhtyivät tarjoilemaan sipulikeittoa Emmental- tai Comte-juustolla kuorrutettuna ja vanhoja leivänkannikoita hyödyntäen. Sipulikeitosta muodostuikin siten nopeasti muodikas ruoka-annos, joka löytyy nykyään lukemattomien ravintoloiden ruokalistoilta ympäri maailmaa.

Mutta missä piilee sipulikeiton herkullisuuden salaisuus?

Kahdessa asiassa – hyvin karamellisoidussa sipulissa sekä juuri oikeassa valkoviinissä. Valkoviinin on oltava riittävän kuiva ja hapokas, jotta sipulikeiton muut aromit pääsevät oikeuksiinsa ja korostuvat entisestään. Tässä loistava ohje juuri oikeilla viineillä!

wolfberger riesling sipulikeitto

Sipulikeiton ja vegaanisen sipulikeiton ohje

1 kg keltasipuleita
voita tai margariinia paistamiseen
1-2 dl Wolfberger Riesling tai Wolfberger W3
1-2 liha tai kasvisliemikuutiota
1-2 kpl laakerinlehteä
tuoretta timjamia maun mukaan
hunajaa tai agavesiirappia
mustapippuria
suolaa
vettä
Kuorrutukseen:
maalaisleipää
juustoa

Kuori ja puolita sipulit. Suikaloi noin puolen sentin paksuisiksi puolikuun muotoisiksi suikaleiksi. Karamellisoi sipuli voissa tai margariinissa pienissä erissä. Voit lisätä joukkoon hieman öljyä (ei oliivi-). Kun sipulit ovat pehmenneet ja saaneet kauniin ruskehtavan pinnan, kaada ne pataan. Lisää hieman vettä paistinpannulle, anna nopeasti kiehahtaa ja kaada vesi sipulien päälle pataan. Paista loput sipulit samalla tavalla.

Kun sipulit ovat padassa, lisää valkoviini. Voit lisätä myös vettä, jos keitto tuntuu omaan makuun liian paksulta. Laita mukaan liemikuutiot, laakerinlehdet, loraus hunajaa tai agavesiirappia ja tuore timjami. Anna kiehahtaa. Madalla sitten lämpötilaa siten, että keitto hieman porisee ja anna sen aikansa porista. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku ja säädä, jos tarvis.

Kun keitto on valmis, kaada uuninkestäviin keittokulhoihin, lisää päälle maalaisleipää, mielellään kuivahtanutta (paahtamallakin onnistuu). Kuorruta juustolla. Eläinperäisistä juustoista parhaiten toimivat Emmental-, Gruyére- ja Comte-juustot. Vegaanisista juustoista kannattaa valita juusto, jossa kookoksen maku ei hallinnoi juuston makua, sillä se peittää helposti alleen sipulikeiton makuvivahteet. Kuorrutus uunin ylätasolla, 225-asteessa noin 7-10 minuuttia, kunnes juusto on ruskistunut kauniiksi. Hyvä vegaaninen vinkki on lisätä tarjoiluvaiheessa koko komeuden päälle oluthiivahiutaleita.

Sipulikeittoa ei tarvitse välttämättä kuorruttaa leivällä tai juustolla, jolloin uunia ei tarvita valmistuksessa. Leivän ja juuston voi nauttia myös keiton ohessa ja oluthiivahiutaleetkin voi sitten ripotella mihin itse haluaa.

Täydelliset viinit sipulikeitolle

Parhaimmat viinit niin valmistukseen kuin myös sipulikeiton kanssa nautittavaksi löytyvät Wolfbergeriltä, Alsacen alueen suurimmalta viinintuottajalta. Ja ne ovat tässä.

Wolfberger Riesling Juusto

Wolfberger Riesling

on ensijaisesti pirteä ja hedelmäinen. Makuprofiiliin kuuluvat myös kuvaavat sanat kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, kevyen aprikoosinen, viheromainen ja mausteinen.

Wolfberger Riesling on ollut jo vuosikausia suomalaisten ykkösvalintoja Riesling-valinnoissaan. Eikä ihme – kun se vaan on niin hyvää! Ranskalaisessa sipulikeitossa, sellaisenaan ja kaikkea siltä väliltä!

Hinta- ja tuotetiedot saat tästä.

Wolfberger W3

Tämän viinin nimi – W3 – viittaa niihin kolmeen rypälelajikkeeseen joista tämä on tehty ja jotka ovat todellisia Alsacen alueen klassikkorypäleitä.

W3 sopii sipulikeiton lisäksi jos jollekin. W3 toimii itämaisten tuhtien makujen kanssa siinä missä kalaruokien ja äyriäisten kanssa. Ja jos hapankaali osuu makuhermoon, niin tässä siihenkin paras valinta.

Hinta- ja tuotetiedot saat tästä.

wolfberger w3 sipulikeitto