Kesä on ihmisen ja sangrian parasta aikaa. Perinteisesti sangrian pohjana on punaviini, mutta se ei suinkaan ole ainoa mahdollisuus. Legendaariseen apinaviinien perheeseen kuuluvat punaviini, rosee, valkoviini ja kuohuviini. Uskoisitko, että kaikista saa herkullista sangriaa? Totta se on!

Sangria on varsinainen boolien ja cocktailien pyttipannu ja hellepäivän ykkönen, joka antaa vapaat kädet tuunata juomaa ihan omannäköiseksi. Mutta mistäs sitä tällä kertaa tekisi – punaviinistä, roseesta, valkoviinistä vai villinä korttina kuohuviinistä? Anna apinaperheen auttaa!

Apinaorkesteriin kuuluvat klassinen ”apinaviini” eli punaviini La Mirada ja sen sisarukset Katse Rosé, Katse Crispy White sekä Katse Brut. Kaikki ovat helppoja pohjia kuumaa kesäpäivää viilentävälle juomalle, ja sangrioihin voi lisätä lähes mitä vain. Ja maistuvat apinaviinit tietysti sellaisenaankin! Lisää tietoa apinaperheestä saat täältä.

Sangria on parhaimmillaan, kun siinä on sopivasti makeutta ja happoja. Asiaan kuuluu oleellisesti myös hedelmäisyys, ja hieman pohjasta riippuen suosittelemme apinoiden kaveriksi totta kai myös kotimaisia aineksia, kuten marjoja. Sangriaa Suomi-twistillä siis!

Sangrian kanssa on myös lupa ottaa taiteilijan vapauksia. Lisää siis mukaan omia suosikkejasi, olivat ne sitten mehuja, muita virvokkeita, hedelmiä tai marjoja. Katsotaanpa, mikä maistuisi parhaiten apinoille ja sinulle.

Viidakon valtiaan sangria

Viidakon valtiaiden uusin perheenjäsen on raikas ja monikäyttöinen Katse Crispy White. Pirteä bilehile on juuri niin hauska kuin miltä se näyttää, ja sen pohjalle rakennat maittavan sangrian helposti!

Viidakon valtiaan valkoviinisangriaan suosittelemme Spritea tai muuta sitruunaista hiilihapotettua juomaa sekä pilkkomaan mukaan reilusti sitrushedelmiä, kuten limeä, appelsiinia ja halutessasi trooppista twistiä myös ananasta. Laita kaikki ainekset kannuun tai boolimaljaan, sekoita ja lisää jäät. Nam!

Vinkki: tiesitkö, että esimerkiksi limeviipaleita voi jäädyttää pakkasessa etukäteen ja lisätä ne sangriaan jäisinä jääpalojen tapaan?

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Katse Crispy white
Apina viini

Vanhassa vara parempi -sangria

Ihan kuin etelänmatkalle lähtisi! Katse La Mirada eli tuttavallisesti apinaviini on seurusteluun sopiva punaviini, josta saat klassiselle sangrialle hyvän perustan. Varma valinta!

Apinaviinin kanssa kannattaa yhdistää raikkaita sitrushedelmiä ja esimerkiksi sitruunan makuista hiilihapotettua juomaa, jolloin juoma saa sopivasti happoja. Viipaloi tai leikkaa sitrushedelmät sopivan kokoisiksi paloiksi, ja lisää joukkoon muitakin suosikkejasi, jos maistuu. Helteessä juomat lämpenevät herkästi, joten muistathan myös jäät. Olé!

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Suattaapi olla -roseesangria

Onko tämä siis sangriaa? Jos perinteinen sangria on kesäistä, niin roseesangria sitä vasta onkin!

Katse Rosé on roseeviineille tyypillisesti marjaisa, joten tämän version valmistusta on mukava jatkaa marjateemalla. Se on myös kuiva, joten sitä on helppo makeuttaa sopivaksi muilla aineksilla.

Yhdistä Katse Roséhen esimerkiksi mansikoita, vadelmia ja mustikoita tai muita haluamiasi marjoja. Lisää hiilihapotettua juomaa joko limonadina, jolloin juomasta tulee makeampaa tai maustettuna kivennäisvetenä, jolloin juomasta tulee raikkaampaa. Tai laita vaikka puolet ja puolet! Lopuksi vielä jäät kyytiin, ja se on siinä!

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.

Katse rose rannalla
Katse Brut

Jättekiva-kuohuviinisangria

No nyt on kivaa! Kun punaviini- ja roseesangriat ovat jo tuttuja, niin laitetaanpa sangria vielä kuplimaan hauskasti.

Katse Brutista loihdit kuohuviinisangriaa, joka on kokeilemisen arvoinen erikoisuus. Sopiva hapokkuus on tietysti tällä kertaa jo valmiina – kuplinta-asiat ovat siis kunnossa.

Suosittelemmekin tähän kuohuviinisangriaan esimerkiksi seljankukkamehua sekä valkoherukoita ja makeita mansikoita, jolloin tuloksena on ihanan elegantti juoma. Ja kuten muutkin apinasangriat, viilennä se vielä parhaaseen nautiskelulämpötilaan jäillä. Valmista tuli!

Hinta- ja tuotetiedot löydät täältä.