Miten ilahduttaa kumppaniaan vuosipäivänä? Olipa sitten kyseessä ensimmäinen vuosipäivä tai jo pidempi yhteinen taival, omaa kumppania voi ilahduttaa monin tavoin.

Miten olisi esimerkiksi kimppu puolison lempikukkia ja hyvää suklaata tai ravintolaillallinen jolloin saatte yhteistä aikaa kiireisen arjenkin keskellä. Oman kumppanin voi myös yllättää vaikkapa pullollisella kuohuvaa. Tähän sopii erinomaisesti pirteän hedelmäinen Tosti Prosecco, jonka tyylikäs pullo sopii tilanteeseen. Teemaan erityisen hyvin sopii myös Pares Baltan Savia Viva Cava, jonka tarina kertoo viinintuottajapariskunnan Joan ja Maria Angels Cusinén häämatkasta Pohjoismaihin, jolloin he vierailivat myös Suomessa ja ihastuivat maamme kulttuuriin, ihmisiin ja ruokiin.

Mikäli vuosia on kertynyt jo yhdessä enemmän ja etsit arvokasta ja samalla tyylikästä juhlajuomaa, suosittelemme Nicolas Feuillatte Palmes d’Or Brutia. Pullon upea muotoilu ja samppanjan täyteläisen tyylikäs, pähkinäinen ja mausteinen maku sopivat vaativammallekin nautiskelijalle. Tämän samppanjan jälkimaku on lisäksi loputtoman pitkä ja intensiivinen.

Pienilläkin asioilla saa tehtyä jokaisesta vuosipäivästä erityisen ♥

 
Palmes dor 3 98