Kaksin aina kaunihimpi, vai mitä, kaksoset? Touko-kesäkuussa syntynyt kaksonen on kesän ensimmäinen kukkanen ja levoton sielu, joka ei kerta kaikkiaan jää lepäämään laakereilleen. Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa!
Ainutlaatuisen vilkas, innokas ja utelias horoskooppimerkki on fiksua seuraa ja loistava keskustelija, jonka kanssa ei voi olla viihtymättä. Tämä horoskooppimerkki jos joku on sosiaalinen perhonen ja varmasti juhlien odotetuin vieras!
Sanavalmis ikiliikkuja on parhaimmillaan niin työelämässä kuin siviilissä silloin, kun saa olla tulossa ja menossa puhe pulputen. Kaksonen on luova ideanikkari, jonka liekki palaa aina täysillä. Hän tarvitsee työltään haasteita, jotta pääsee käyttämään kaiken potentiaalinsa ja olemaan liikkeessä, vaikka istuisi paikallaan. Kaksonen voisikin viihtyä esimerkiksi esiintyvänä taiteilijana tai viestinnän ja median aloilla. Erinomaisten vuorovaikutustaitojensa ja charminsa ansiosta hän pääsee loistamaan myös myyntityössä tai vaikkapa asiakaspalvelussa.
Taitojen ja älyn lisäksi kaksosta vie pitkälle elämässä tämän kirkkaana säihkyvä sosiaalinen energia. Glitterin keskeltä ja seurapiirien huipulta löytyykin aivan valtavasti kaksosia!
Merkkiä edustavat esimerkiksi Jaajo Linnonmaa (25.5.), Sanni (26.5.), Prince (7.6.), Paul McCartney (18.6.), Morgan Freeman (1.6.), Marilyn Monroe (1.6.), Angelina Jolie (4.6.), Colin Farrell (31.5.) sekä Nicole Kidman (20.6.) – ihan vain muutamia mainitaksemme!
Luovuus on kaksosen parhaimpia puolia, jonka vuoksi kuplivat kuohuviinit sopivat hänelle erityisen hyvin. Kaksonen on aina menossa ja useasti touhuaa montaa asiaa yhtäaikaa, joten EN VITTU TIIÄ -kuohuviini sopii loistavasti menevälle kaksoselle, senkin puolesta, ettei kaksonen osaa aina heti päättää, kumman valitsee. Jumpalle vai skumpalle???
EN VITTU TIIÄ -kuohuviini
Jos päättää jättää jumpan väliin vedoten yleiseen vitutukseen, tämä kuohuviini on hyvä valinta. Muuten en vittu tiiä. Ruokalajeista tämän kera sopivat erityisesti monet lohturuoat painottuen erilaisten naposteltavien suuntaan. Sipsit, suolapähkinät, vaahtokarkit ja muut hiukan paheelliset. Jos jaksaa soittaa Woltille tai Foodoralle, niin texmexiä tilaisin. Saa tulla kaikilla mausteilla. Rento bileskumppa on tehty tankkikäymismenetelmällä Saksassa.
Hinta- ja tuotetiedot saat täältä.